IHOTYYPPI JA IHON KOSTEUTTAMINEN
Ihotyyppimme on määritelty perintötekijöissämme. Usein tunnistamme vanhemmaltamme tai lapseltamme samankaltaisen ihon, kuin itsellämme. Myös monilla iho-ongelmilla ja ihosairauksilla on perinnöllinen tausta. Lisäksi ympäristötekijät vaikuttavat suoraan ihosi ulkonäköön ja terveyteen, jopa aktivoimalla tai deaktivoimalla geeniemme toimintaa.
Ihotyyppiä ei voida muuttaa tehokkaillakaan hoidoilla tai kosmetiikkatuotteilla vaan se on pysyvä. Ihotyypin mukanaan tuomiin haasteisiin voit kuitenkin vaikuttaa, esim kuivaa ihoa tulee kosteuttaa tehokkaasti ja rasvainen iho kaipaa huolellista mutta hellävaraista ihon puhdistusta ja sen talintuotantoa on mahdollista tasapainottaa oikein valituilla ihonhoitotuotteilla. Ihon ikääntyessä sen vaatimukset kuitenkin muuttuvat, samoin talvella iho kaipaa erilaista hoitoa kuin kesällä.
Ihomme altistuu jatkuvasti erilaisille ulkoisille ja sisäisille ärsykkeille. Esimerkiksi vuodenajat, stressi, sairaudet ja allergiat, aurinko, hormonaaliset tekijät sekä virheelliset ihonhoitotottumukset voivat häiritä ihon luonnollista toimintaa ja suojakerrosta, mukaan lukien ihon mikrobiomi. Ihon tasapainon heikkeneminen näkyy iholla monin eri tavoin, tyypillisesti se näyttäytyy pintakuivuutena, joka jatkuessaan johtaa ihon ärtyvyyteen, punoitukseen, epäpuhtauksiin tai ihodermatoosien pahenemiseen.
Ihotyypin ohella tärkeää on huomioida ihon tila, sekä mahdolliset ihosairaudet. Ihon tilaan voimme vaikuttaa näkyvästi jo pienilläkin hoitorutiinien muutoksilla. Hoitolassa tehtävässä laiteihoanalyysissä syvennytään erityisesti ihon tilan arviointiin, ihotyyppi on usein helpommin todettavissa. Hyödynnän laiteanalyysiä myös hoitojen ja kotihoitotuotteiden tarpeen sekä vaikuttavuuden arviointiin.


Kuiva ja normaali iho
Kuiva iho on kauttaaltaan kuiva ja siinä voi esiintyä kuivuudesta johtuvaa hilseilyä ja kiristelyä. Kuivasta ihosta puuttuu sekä kostetutta, että ihoa suojaavia ja kosteutta pidättäviä lipidejä, eli rasva-aineita. Kuivan ihon hukoset ovat pienia ja huomaamattomia, iho ei kiilteltele eikä siihen synny finnejä tai mustapäitä. Normaali iho on ulkoisesti kuivan ihon kaltainen, mutta se on joustavampi ja vastutuskykyisempi eikä se kärsi hilseilystä tai ihon kuivuudesta johtuvasta ärtyvyydestä ja lehahtelusta. Siinä saattaa kuitenkin esiintyä yksittäisiä nappyjä esim kuukaustisten alla.

Sekaiho
Sekaihossa on ominaisuuksia sekä kuivasta/normaalista ihosta, että rasvaisesta ihosta. T-alue, johon kuuluu otsa, nenä, leuka ja osin poskipäät rasvoittuu ja siihen syntyy helposti myös epäpuhtauksia, kuten mustapäitä. Iholla voi olla myös hormonaalisia näppyjä. Usein poskien alue on normaalia tai kuivaa ihoa. Sekaiho on haastavin hoitaa, sillä sille eivät sovellu suoraan kuivan ihon tai rasvaisen ihon tuotteet. Sekaiho on hyvin altis kärsimään pintakuivuudesta, mikä lisää ihon talin tuotantoa entisestään ja näkyy iholla rasvoittumisena ja kiiltelynä. Pintakuivuuden aiheuttamat ongelmat on helppo arvioida väärin rasvaisesta ihotyypistä johtuviksi.

Rasvainen iho
Rasvainen iho tuottaa jatkuvasti liiallisesti talia ja iho kiiltää kauttaaltaan, myös poskien alueelta. Talintuotanto johtaa ihohuokosten laajenemiseen, jolloin ne näkyvät selvästi. Myös epäpuhtaudet vaivaavat helposti rasvoittuvaa ihoa. Rasvainen iho on myös paksumpi ja usein epätasaisempi kuin kuiva tai normaali iho. Rasvaista ihoa hoidetaan, erityisesti puhdistetaan usein liian voimakkailla ihoa kuivattavilla tuotteilla, jotka johtavat nopeasti ongelman pahenemiseen. Rasvainen iho tarvitsee huolellisen mutta hellävaraisen ihonpuhdistuksen aamuin ja illoin sekä tehokasta kosteutusta. A-vitamiini auttaa hillitsemään talintuotantoa.
Ihon kosteustasapaino
Kaikki ihotyypit voivat kärsiä ihon pintakuivuudesta ja se onkin tyypillisin haaste hoitolaan saapuvalla uudella asiakkaalla. Kuiva ja pintakuiva iho kiristelee pesun jälkeen, voi hilseillä, ärtyy helposti ja meikki ei asetu siihen kauniisti. Myöskään ihonhoitotuotteet eivät imeyty ihanteellisesti kuivaan ihoon.
Ihon yleisvointia parantaessa ensisijainen tavoite onkin aina ihon kosteustasapainon korjaaminen ja ylläpitäminen. Vasta tämän jälkeen voidaan tehokkaasti vaikuttaa muihin iho-ongelmiin.
Ihonpuhdistustuotteen merkitys on kosteustasapainon kannalta avainasemassa, se ei saa olla liian voimakkaasti pesevä, jolloin ihosi luonnollinen suojakerros peseytyy puhdistuksen mukana pois. Pesevänä aineena usein käytetty sodium lauryl sulfate (SLS) on hyvä korvata hellävaraisemmalla raaka-aineella ja suositeltavaa on käyttää puhdistusemulsioita, öljypohjaisia balmeja tai kaksoispuhdistusta öljyä ja puhdistusmaitoa yhdistämällä. Puhdistusgeelit ja vaahdot sekä misellivedet ovat usein ihoa kuivattavia enkä lähtökohtaisesti suosittele niitä rasvaisellekaan ihotyypille päivittäiseen käyttöön.
Iho saa kosteutta vain vettä tai vesimäisiä ainesosia sisältävistä tuotteista, joten voide ja öljyt eivät kosteuta ihoa! Vesimäiset tuotteet eli hoitovedet ja kasvovedet lukitaan ihoon voiteen tai öljyn avulla. Näin ihosi saa kaipaamaansa kosteutta eikä kosteus pääse haihtumaan iholta. Lisätehoa ihonhoitoon saat tarvittaessa kosteuttavasta seerumista, jotka laitetaan hoitoveden jälkeen ennen voidetta.

